keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Terveellinen brunssi, joka maistui perheen miehillekin



Viime sunnuntaina oltiin brunssin äärellä oikein pitkän kaavan mukaan. Mentiin Elmon kanssa mun isän luokse ja siellä kokkailtiin siskon kanssa brunssi. Aiemmin olisi tullut ekana mieleen tarjota brunssilla pekonia, munia ym. Tällä kertaan niitä ei näkynyt pöydässä ollenkaan, sillä sain Risentalta ja Santa Marialta muutamia tuotteita testailtavaksi ja koottiin brunssi niiden ympärille. Tykkään ihan hirmuisesti kokeilla uusia tuotteita ruuan valmistuksessa. Tuntuu, että kun vaan oppii käyttämään jotain uutta raaka-ainetta, se rikastuttaa paljon omaa arkiruokailua.

Suunniteltiin siskon kanssa brunssia sen pohjalta, mitä tuotteita sain testiin. Meillä tarjoiltiin: Smoothie-kulho granolalla ja siemenillä, siemennäkkäriä ja guacamolea, kardemummalla maustettua kahvia sekä mustapapusuklaakakkua, hedelmiä ja croisantteja. Croisantit olivat varalla, jos joku (kröhöm, iskä ja veikka) ei olisikaan tykännyt siemennäkkäristä.

Mitenkäs meillä sitten meni? No, aikataulu ei pitänyt yhtään, sillä aloitin näkkärin teon heti herättyäni ja brunssin päätteeksi vedettiin mustapapukakut klo 19.30. hah!

Simennäkkärin tein tällä mun aiemmalla ohjeella, mutta korvasin puolet pellavansiemenistä noilla valkoisilla chiasiemenillä. Tavallisten auringonkukansiementen tilalle laitoin noita paahdettuja - visti miten hyvälle ne tuoksuivat! Näkkärin kaveriksi tehtiin guacamole, joka valmistui naurettavan nopeasti: kaksi avokadoa muussattuna ja sinne sekoitettiin Santa Marian guacamole-mausteseos. Kerralla meni koko satsi guacamolea ja pellillinen siemennäkkäriä. Ihanan mausteista tuo guacamole!

Smoothie valmistettiin mansikoista, banaanista, kookosmaidosta sekä vanilijasta. Kaadettiin smoothie kulhoihin ja koristeltiin vadelma-kookos granolalla, chiasiemenillä sekä paahdetuilla aurinkonkukansiemenillä. Ei mikään äijäruoka, mutta ensimmäiset kehut tulivat yllättäen iskän suusta!

Tykkään piristää kahvia mausteilla. Usein käytän vanilijaa tai kanelia, mutta nyt laitoin pitkästä aikaa kardemummaa, kun sain sitä purkillisen Santa Marialta. Oli kyllä hyvää, mutta kardemumman kanssa kannattaa olla varovainen, sillä maku puskee helposti liikaa kahvista, vähemmän on enemmän tässä tapauksessa.



Ja lopuksi se ehkä hieman epäilyttävän kuuloinen mustapapusuklaakakku. Siis kyllä, mustapapuja suklaakakussa ja ei, ne eivät maistuneet! Sisko oli poiminut meille tämän ohjeen, jonka pohjalta lähdettiin tekemään kakkua. Meillä ei ollut makeutukseen steviaa, joten käytettiin ruokosokeria ja tavallista sokeria 50-50. Mentiin vähän omia polkuja myös tuon nesteen kanssa, kun vahvaa kahvia olisi pitänyt laittaa 1/4 osa dl, mutta me laitettiin vahingossa 3/4 osaa ja ihmeteltiin, kun oli kovin löysä taikina, haha! Olen aina aiemmin käyttänyt valmiita papuja suoraan tölkistä, mutta nyt pari kertaa itse keiteltyäni mustapavut, voin kyllä suositella sitä. Valmispavut haisevat mielestäni vähän pahalle, kun taas itse keitellessä pavuista tulee hyvä tuoksu, joka muistuttaa pannukakkua, en kyllä tiedä miten se on edes mahdollista.

Annettiin kakun jäähtyä monta tuntia ja syötiin siinä värlssä lämmintäruokaakin. Testattiin nyhtökauraa pitaleipien välissä ja oli kyllä hyvää. Kivaa makua sai, kun maustoin nyhtökauraa vähän bbq-kastikkeella.

Mustapapukakku oli menestys! Se oli hyvää, sopivan kevyttä ja koostumus oli todella hyvä, sellainen kostea. Kakku olisi helppo tuunata lisäämällä taikinaan vaikka pähkinöitä / suklaan palasia / marjoja. Päälle voisi tehdä myös jonkun kuorrutteen tai sirotella kookoshiutaleita koristeeksi.

Vähän mietitytti ennakkoon, että mitenköhän nuo perheen miehet suhtautuu brunssiin, jossa on siemeniä, hyviä rasvoja ja papukakkua. No, hyvinhän ne suhtautuivat, kun asiasta mainitsi vasta ruokapöydässä. Smoothieta olisi vissiin uponnut isompikin kulho ja guacamolea testattiin jopa croisantin päälle. Pöytä tyhjeni ripeästi.

Brunssin tärkein osa on kuitenkin seura. Kiireetöntä aikaa tärkeiden ihmisten kanssa hyvän ruuan äärellä. Niin hyvä sunnuntai.

1 kommentti:

Jenna kirjoitti...

Nam, näyttää hyvältä :)